Hautauskulttuuri Suomessa

Yleistä hautauskulttuurista Suomessa

Hautauskulttuuri

Hautauskulttuuri on kehittynyt ja kehittyy jatkuvasti ihmisten uskomusten ja uskonnon mukana.
Kirkko on ollut keskeinen vaikuttaja hautaustapojen muotoutumisessa.

Eräs kulttuurin kehittymisestä kertova merkkipaalu on hautajaisten viettäminen:
kansa tai heimo joka välittää kuolleistaan, on kehittänyt uskomuksiaan siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen.

Keskiajalla hautaaminen siirtyi kirkkojen yhteyteen. Uskottiin, että kirkkotarha oli ainoa paikka, jossa kuolleet saivat rauhan. Säätyerot näkyivät hautapaikassa ja hautaustoimituksessa.

Perinne jota noudatetaan vieläkin on, että vainaja valmistellaan haudattavaksi pesemällä ja pukemalla juhlavaatteisiin. Länsi-Suomessa tuli 1800-luvun lopussa käyttöön valkoinen, yksinkertainen kuolinpaita. Itä-Suomessa kuollut puettiin vielä 1900-luvun alussa täyteen juhla-asuun tai etukäteen vainajan itse valmistamaan kuolinvaatteeseen. Myös tänä päivänä vainaja voidaan pukea omiin vaatteisiin. Erona menneeseen on, että voidaan käyttää juhla-asua, mutta myös lempivaatetta tai vaikkapa yöpukua.

Arkun historia

Arkulla on pitkät perinteet ja sitä käytettiin jo esikristillisellä ajalla. Muinaissuomalaiset ajattelivat haudan vainajan kodiksi ja asunnoksi. Talon miesväki veisti arkun ja se tehtiin niin paksusta honkapuusta, että siihen riitti yksi puu.

1800-luvun lopulla yleistyi tapa, jossa puusepät huolehtivat arkun valmistamisesta ja näistä puusepän verstaista kehittyi myöhemmin 1900- luvulla nykyisen kaltaisia hautaustoimistoja. 
Arkkujen teollinen valmistus käynnistyi, sotien aikana ja sen jälkeen

1600-luvulla arvellaan arkkujen olleen yksinkertaisia ja maalaamattomia.
1800-luvulla esiintyy jo mustaksi maalattuja arkkuja, sekä sametti- tai verkaverhoilu yleistyi
1900-luvun alussa käytettiin vielä osittain maalaamattomia arkkuja, mutta ammattimaisten arkun valmistajien myötä arkkuvalikoima alkoi kehittyä.   

Ensin arkku oli soutuveneen muotoinen, ruuhi, jolla vainaja pääsi matkalle vesien yli ja se oli päällystetty joko paperilla tai mustalla kankaalla. Lasten arkut olivat valkoisia.
Veneen muotoinen kankaalla verhoilu arkku on suomalainen erikoisuus. Tyyli on peräisin Karjalasta, ajalta jolloin osa tavoista periytyi sieltä. Tänä päivänä mallia on yhä saatavilla, mutta sitä käytetään harvemmin.

Hautausmuoto

Polttohautaus yleistyi pronssikaudella ja oli vallalla vuoteen 1050, kristinuskon vakiintumiseen asti. 
1900- luvun alussa Suomessa alettiin taas miettiä tuhkausta vaihtoehtona arkkuhautaukselle.
Ensimmäinen krematorio, Hietanimen krematorio valmistui, jo vuonna1926.  Seuraava krematorio Suomessa perustettiin vasta noin neljäkymmentä vuotta tämän jälkeen. Nykyään krematorioita on kaikilla suurimmilla paikkakunnilla. Suomessa tuhkahautaukset ovat 1990- luvulta yleistyneet  ja koko maassa tuhkahautauksia on noin 44 %. Etelä-Suomen suurissa kaupungeissa prosentti on jo huomattavasti suurempi 70 -80% luokkaa.

Vuosien varrella tuhkan hautaamisesta on ollut erilaisia tapoja ja sääntöjä. 
Aiempina vuosina oli poliisilta haettava tuhkauslupa. Hakemuksessa vainajan lähiomaisen tuli allekirjoittaa vakuutus ettei tuhkattava vastustanut polttohautausta. 
Sittemmin tästä lupakäytännöstä luovuttiin eikä nykyisin tarvita erillistä lupaa tuhkausta varten.

2000-luvun alussa hautaustoimilaki oli hetken sallivampi ja tuhkan tai uurnan sai haudan ja säilyttää vapaammin. Hautaustoimilakia uudistettiin 2004 ja siinä määriteltiin tuhkan hautauksesta tarkemmin. 
Tuhka on haudattava tai sijoitettava pysyvästi vuoden kuluttua tuhkaamisesta, ja jos
hautaaminen tulee muualle kuin hautausmaalle, on oltava alueen omistajan tai haltija lupa.

Memoria sovellus

Memoria sovellus

Suunnittele hautajaiset

Aloita hautajaisten suunnittelu sovelluksessa, kun sinulle sopii. Saat heti alustavan hinta-arvion ja suunnitelman hautajaisjärjestelyistä. Paikallinen Memoria-perheyritys ottaa sinuun pian yhteyttä ja käy suunnitelman läpi kanssasi. Hyväksyttyäsi tarjouksen huolehdimme hautajaisjärjestelyistä kuten sinä haluat.

Aloita suunnittelu tästä
Hautajaisten suunnittelu

Hautajaisten suunnittelu

Voit suunnitella ja tilata hautajaiset etänä nettisivuillamme suunnittelusovelluksessa tai aloittaa suunnittelun yhdessä kanssamme.

Lue lisää
Hautaaminen

Arkut ja hautaaminen

Hoidamme pieteetillä kaikki hautaamiseen ja hautajaisiin liittyvät järjestelyt. Saat meiltä mm. kuljetukset, arkut, uurnat, kukat ja adressit.

Lue lisää
Muistotilaisuus

Vainajan muistotilaisuus

Autamme sinua järjestämään muistojuhlan, jossa eletty elämä on läsnä sellaisena kuin toivot – yhdessä paikkakuntasi parhaiden toimijoiden kanssa.

Lue lisää
Perunkirjoitus

Perunkirjoitus ja jäämistöoikeus

Teemme perunkirjoitukset oikein, määrämuotoisena ja ajallaan laadittuina sekä neuvomme ja autamme kuolinpesän asioiden hoidossa.

Lue lisää
Haudan somistus

Hautakivi ja haudan somistus

Meiltä hankit hautakivien lisäksi hautalyhdyt, muistoesineet ja kukat, joilla somistat haudan persoonalliseksi. Kunnostamme myös vanhat hautakivet.

Lue lisää
Ennakkosopimus

Näin minä haluan -vihko

Hautajaisista on usein vaikea puhua ennakkoon läheisten kanssa. Näin minä haluan -vihkoon voit kirjata toiveesi omien hautajaistesi järjestelyiksi.

Lue lisää

Hautajaismusiikki

Hautajaisissa soitettava ja laulettava musiikki tuo lohtua ja antaa toivoa saattoväelle. J..

Lue lisää

Hautajaisten kustannukset

Jokainen hautaustilaisuus on yksilöllinen ja kustannukset riippuvat monista eri valinnoist..

Lue lisää

Hautamuistomerkit

Suomessa perinteinen hautamuistomerkki on kivi. Kivi on lähes ikuinen materiaali. Kivi edu..

Lue lisää

Hautausvaihtoehdot

Arkkuhautaus tai maahautaus tarkoittaa arkun hautaamista maahan. Hautapaikka voi olla uusi..

Lue lisää

Kirkkoon kuulumattoman hautaus

Myös seurakuntaan kuulumaton vainaja voidaan tapauskohtaisesti siunata hautaan kristillisi..

Lue lisää

Kukat ja koristelu hautajaisissa

Siunaus- ja saattotilaisuudessa arkun päällä on arkunkoriste jonka hautaustoimisto toimitt..

Lue lisää

Kuljetukset ja vainajan saattaminen

Hoidamme kaikki vainajan kuljetukset ammattitaidolla ja pieteetillä. ..

Lue lisää

Mitä tehdä kuoleman jälkeen

Hautausjärjestelyt voi aloittaa välittömästi kuolemantapauksen jälkeen, hautauslupaa tai k..

Lue lisää

Muistotilaisuus

Siunaus- tai saattotilaisuuden jälkeen vainajan läheiset kokontuvat muistotilaisuuteen...

Lue lisää

Perunkirjoitus

Jokaisen Suomessa kuolleen henkilön jälkeen on tehtävä perunkirjoitus. Perukirja on asiaki..

Lue lisää

Sotilashautajaiset

Sotilaallisin kunnianosoituksin voidaan järjestää hautajaiset palveluksessa kuolleelle sot..

Lue lisää

Suruliputus

Mikäli kuolinpäivänä halutaan liputtaa, on suruliputuksesta sovittava liputuksesta vastaav..

Lue lisää

Vainajan profiilin poistaminen verkkopalveluista

Tänä päivänä sosiaalista mediaa ja erilaisia nettitilejä käyttää valtaosa väestöstä, ikään..

Lue lisää

Lapset hautajaisissa

Lapsen osallistuminen hautajaisiin on sitä tärkeämpää mitä läheisempi vainaja on hänelle o..

Lue lisää

Ohjeita hautajaisvieraille

Oppaasta löydät ohjeita ja hyviä käytäntöjä hautajaisten järjestäjälle suunnittelusta peru..

Lue lisää

Ohjeita kantajille

Arkun kantajana toimiminen hautajaisissa on arvokas tehtävä, joka saattaa kuitenkin tuntua..

Lue lisää

Ohjeita saattoväelle

Hautajaiset voivat olla nykyisin hyvinkin persoonalliset ja ne suunnitellaan aina omaisten..

Lue lisää

Hengellisiä säkeitä

Hengelliset muistolauseet, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, ku..

Lue lisää

Luonto ja ikuisuus

Luonto ja ikuisuus aiheisia muistolauseita, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa..

Lue lisää

Lyhyitä säkeitä

Lyhyitä muistolauseita, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, kuoli..

Lue lisää

Memorial quotes in English

Muistolauseita englannin kielellä..

Lue lisää

Muistolauseet

Muistolauseita voitte käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, kuolinilmoituksissa s..

Lue lisää

Säkeitä lapsille ja nuorille

Säkeitä lapsille ja nuorille, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa,..

Lue lisää

Säkeitä vanhemmille

Muistolauseita vanhemmille, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, k..

Lue lisää

Verser på svenska

Muistolauseita ruotsin kielellä..

Lue lisää

Hautajaisten ennakkosuunnittelu

”Näin Minä Haluan”- mitä omaisten tulisi tietää hautausjärjestelyistäni - Korvaamaton apu ..

Lue lisää

Hautajaisten usein kysytyt kysymykset

Ensisijaisesti hautauskulut maksetaan aina vainajan varoista. Vainajan varoista maksetaan ..

Lue lisää

Hautauskulttuuri Suomessa

Hautauskulttuuri on kehittynyt ja kehittyy jatkuvasti ihmisten uskomusten ja uskonnon muka..

Lue lisää

Hautaussanasto

Sanasto Ainaishauta, A-hauta Hauta, joka on lunastettu määräämättömäksi ajaksi. Arkkuhauta..

Lue lisää

Kuka hoitaa hautausjärjestelyt

Jollei vainaja ole eläessään nimenomaisesti toivonut tietyn henkilön huolehtivan hautausjä..

Lue lisää

Ohjeet hautajaisten järjestämiseen

Oppaasta löydät ohjeita ja hyviä käytäntöjä hautajaisten järjestäjälle suunnittelusta peru..

Lue lisää

Perheiltä perheille. Perinteisesti

Suunnittele itse hautajaiset helposti Memoria-sovelluksella

Suunnittele hautajaiset