Luonto ja ikuisuus
Muistolauseita aiheista luonto ja ikuisuus
Muistolauseita voitte käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, kuolinilmoituksissa sekä surunvalitteluissa.
Minun on uskottava, että yhä olet olemassa.
Jossakin.
Että yhä katselet minua.
Joskus.
Että yhä rakastat minua.
Jotenkin.
Minun on uskottava, että kaikella on tarkoitus.
Jonkinlainen.
Että hyväksyn lähtösi.
Kuitenkin.
Onnella on sata laulua.
Auringosta ja kesästä ja hopeisesta purosta,
jonka varrella loistivat kultaiset rentukat.
Sata laulua hiljaisesta illasta,
puiden varjoista maaliskuun hangella ja
lempeästä tähdestä koivun luona.
Ja jos aurinko ja tähdet sammuvat
ja tulee talvi ja kuolema,
silloinkin onnella on sata laulua
– kaikesta siitä, mikä oli.
(H. Lappalainen)
Muistelemalla, ei kyynelillä, tulee kunnioittaa sitä,
joka on mennyt pois
(Krystostomus)
Pyhä kallis on lahja kiintyä niin,
kuin kiinnymme täällä rakkaimpiin.
Pyhä liiaksi, jotta sen pitää vois,
ja tuskatta kerran antaa pois.
Surun rannalle luo muistot valoaan.
Ei koskaan muistosi valoisa jää meiltä unholaan.
Kun päivämme on laskettu,
ei siihen auta usko eikä toivo.
Tehtäväksemme jää vain silittää kättä
ja laskea irti.
Astu junastasi rauhan asemalle,
anna matkatavaroiden mennä.
Kuuntele kuinka kiskot hiljenevät
ja tähdet alkavat laulaa.
Sun rauhas yksin pysyy, kun kaikki katoaa.
Ken sitä lahjaa kysyy, ikuisen aarteen saa.
Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti.
Ei se ijäks’ sammu, ken elämästä lähti.
Nuku tähti helmassa päivän.
(Eino Leino)
Onnellinen hän, joka päänsä painaa iankaikkisen Isän syliin.
(A.Kivi)
Nyt olet päässyt lepohon, niin syvä, hyvä unes on
kuin kukan kankahalla on valkolumen alla.
(J.L. Runeberg)
Lempeitä tuulia niiden isojen siipien alla, jotka sinua nyt kantavat.
Tilaa adressi tällä muistolauseellaSoitteli tuuli jo kauan meille
surun viestiä hiljalleen, katseli aikaa elämän Herra,
kutsui pois sairaan ja väsyneen.
Tuolla taivaan asunnoissa, autuaissa Jumalan,
itku on ja murhe poissa, siell’ on ilo ainainen.
Hiljeni askel, sydän uupui.
Herramme näki ja luokseen kutsui.
Jääkää hyvästi ystäväni, hymyilen ja sanon näkemiin.
Ei, älkää vuodattako kyyneleitä.
En tarvitse niitä, tarvitsen hymyänne.
Jos olette suruissanne, ajatelkaa minua,
siitä minä pidän. Sillä, jos olet niiden sydämessä,
joita rakastat, et koskaan kuole.
(R. Tagore)
Päivänä kauniin kesäisen hiljeni sydän kultainen.
Lähtösi vaikea kestää on surumme suuri ja sanaton.
Lohtuna muistot rakkaat.
Vaikene sydän, kuuntele hiljaa,
on kuolema niittänyt kalleinta viljaa.
Siellä missä nyt oot kukkii kaunein maa.
Siellä tuuli lempein puhaltaa.
Siell’ kukkia täynnä on maa,
sydän väsynyt levätä saa.
Kevyt kulkea on, ei ahdista siellä
ei tuskia tunneta taivaan tiellä.

Kun aamu saapui, niin matka päättyi
ja uneen uuvutti väsyneen.
Ei tunnu tuska, ei vaiva mainen,
on rauha sydämessä nukkuneen.
Itkien muistele.
Hymyilen muistele.
Kiittäen muistele.
Luottaen valoon, tulevaisuuteen.
Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajalle ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
(Vuokko Laatio)
Hän jätti tuuleen kuiskauksensa,
hymynsä auringon lämpöön ja
tähtiin silmiensä ystävällisen tuikkeen.
On tiedossa yksin korkeimman, miten pitkä on tie vaeltajan.
Tilaa adressi tällä muistolauseellaHiljaa tarttui käsi Herran käteen väsyneen,
hiljaa siirtyi sielu lepoon iäiseen.
Hiljaa, hiljaa kuljen tietä ikiuneen.
Silmäni mä suljen, aika levon on.
Taivaan Isä rakkahin, lepo lempeä hänelle anna,
käsivarsin hellin ja turvallisin ikirauhaan luoksesi kanna.
Vaan ylitse kaikkien kyynelten
tuhat muistoa meitä lohduttaa.
Ne tallessa päivien menneiden,
tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa.
Pois aurinko painui, lankesi ilta,
jäi taivaan rannalle säihkyvä silta,
mut kaukaa korven tummuvan yöstä
soi laulu ihmisen työstä.
(E. Leino)
Kun iäisyyden kutsu soi, ei ihmisvoima mitään voi.
On lähdön hetki salainen, vain Luoja yksin tietää sen.
Sadepilvet lipuu taivaallemme,
suru peittää laulun sydäntemme.
Ei häntä, jolta tähdet radan saa,
voi ihmisajatukset taivuttaa.
Soi temppelin kellot hiljaa.
Elon Herra on niittänyt viljaa,
surun tuonut on tullessaan.
Muisto kaunis voimaa antaa,
surun raskaan hiljaa kantaa.
Täällä on kuin kukkasella aika lyhyt meillä,
siellä ilo loppumaton niin kuin enkeleillä.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun
ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.
(Vuokko Laatio)
Niin lyhyt on askel ajasta ikuisuuteen,
niin kapea raja välillä taivaan ja maan.
Sinä odotit kevättä, kesää uutta,
sen valoa, lämpöä, suloisuutta.
Sait kauneimman, ihanan uuden maan.
Jäimme sinua kyynelin kaipaamaan.
On ajaton avaruus,
arjesta irronnut ikuisuus,
on rauha, hiljaisuus.

Rakas ystävä ei koskaan kuole.
Hän elää ajatuksissamme,
sydämissämme, muistoissamme.
Sydämessä soi laulu hiljainen ja sanaton.
Metsä hiljaa huminoi, kiire poissa on.
Me kutsumme häntä,
mutta hän ei käänny enää.
Hän on matkalla lapsuutensa metsiin,
sinisen kukan ja kultaisen kevään maahan.
Siellä laulavat toisenlaiset linnut.
Unen purppurasiltaa pitkin tule,
kun kaipuu on lohduton.
Pidä kädestä kiinni silloin,
kun minun vaikeinta on.
Ja luokses kun tulen – milloin?
Ole minua vastassa silloin.
Vaikka tiemme erkani päällä maan,
jäi minulle muistojen silta.
Sillä sillalla kanssasi olla saan
joka ainoa päivä ja ilta.
Aika liitetty on aikaan uuteen,
hän lähti hiljaa kauas, ikuisuuteen.
Kaikk’ on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk’ on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin,
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
(E. Leino)
Aurinko laskee, jo pitenee varjot,
aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin..
(K. Rydman)
Säveltä hiljaisuuden sanat ei häiritä saa.
Kirkkaus ikuisuuden ihmistä koskettaa.
(H. Aaltonen)
Elo mainen kun iltaan raukes,
oli tyyntä ja rauhaisaa niin.
Joku portti vain hiljaa aukes,
ja se iäks suljettiin.
Jokaisessa poisnukkuneessa ystävässä
me kadotamme osan itsestämme,
usein juuri parhaan osan.
Satakieli sanoi, että tarvitsee vain
laulaa kaikilla kielillä onnea,
vähän surua ja taas siirtyä iloon.
Satakieli sanoi, että yö on juuri päiväksi vaihtumassa,
ja että tärkeintä on välittää ja lensi lähemmäksi.
Ei mikään voi kuolla, ei kukat, ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee
ja kukat jää taakse
muualla tuuli soi.
(A. Meriluoto)
Näin aukeaa portti viimeinen
valoon ja lauluun lintujen.
Jokainen päivä on yhtä lähellä ikuisuutta.
Tilaa adressi tällä muistolauseellaLepää rauhassa, tuulen kehdossa,
tuoksussa kesäisen maan.
Me olemme niin kuin uni , ja niin kuin ruoho maan,
joka aamulla puhkeaa kukkaan ja ehtoolla leikataan.
(M. Waltari)
Soi holvistossa sävel hiljainen,
on matka päättynyt, on aika jäähyväisten.
Mitä jättäisin perinnöksi, kun lähden?
Kevääseen kukat, kesään kukkuvan käen,
syksyyn värikkäät lehdet.
(Ryokan)
Ei ole varjoa kenenkään saapuvan yllä.
On vain aamu. On vain perille pääsy.
(A-M. Raittila)

Päivä kaunein sammuva on
kukka kuolee korvaamaton,
kun päättyy tää, muisto vain jää.
Kun sä lähdit tänään pois
huomiseen ei uskoa vois
kun päättyy tää, vain muisto jää.
Hän, jota rakastin on poissa,
vaan lämpönsä hän jätti sydämeen.
Näen hahmon heijastuvan ikkunoissa
ja yhä kuulen äänen vaienneen.
Hän, jota rakastin käy yli sillan
ja aina saapuessa uuden illan,
käyn hänen kanssaan halki pimeän.
Hän, jota rakastin ei ole toista.
Sain kerran lahjan kaikkien suurimman,
en avaruuksista, en maailmoista
voi löytää toista, häntä rakastan.
Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
Kanervain lempeä katse ja hohto sammaleen.
Minä metsässä kulkien hiljaa pientä polkua teen.
En tiedä määränpäästä, kun yksin vaellan.
Syyspilvistä hopeasateen vain kuulen solisevan,
ja on kuin paluutietä ei enää olisikaan,
kun vihreän sammalen myötä minä kävisin nukkumaan.
Ja saapuisi siintävä pilvi ja minut poimisi pois
ja enkelten valtava laulu avaruuksien halki sois.
(A. Kivimaa)
Tuuli puhuu enää kuiskaten,
sillä aurinko on jo mennyt nukkumaan.
Pilvivuoteelle sekaan untuvien, kultaisen taivaanrannan taa.
Kaikki on niin kaunista, pehmeää ja rauhallista.
Yön syli on turvallinen, suojaansa tuhlailee.
Hyvää yötä maailma, aamulla aurinko nousee taas.
(Pelle Miljoona)
Makeasti oravainen
makaa sammalhuoneessansa.
Sinnepä ei hallin hammas
eikä metsämiehen ansa
ehtineet milloinkaan.
(A. Kivi)
Jätit meille muiston valoisan,
niin kauniin, rakkaan ja syvän.
Sun rauhas yksin pysyy, kun kaikki katoaa.
Ken sitä lahjaa kysyy, ikuisen aarteen saa.
Kiitos kun olit totta hetken,
nyt mun täytyy tästä jatkaa.
Vierelläni teet loppuretken
vaikka se ois kuvitelmaa.
Kun taivaan tähdet tuikkii
luokseni lentää saat
jokaisen illan myötä
unessa tavataan.
Täällä Pohjantähden alla,
korkeimmalla kukkulalla
katson kauas kaukaisuuteen,
tulet uniin uudestaan.
Täällä Pohjantähden alla
taivas täyttyy purppuralla
siitä suojakseni peiton
minä itselleni teen.
Ja alla Pohjantähden
minä tulen, minä lähden
ja vain Pohjantähden nähden
itken vuokses kyyneleen.
Valkeni aamu kesäinen
tuoden viestin surullisen.
Ei auttanut toive ihmisen,
vaan saapui uni ikuinen.
Sinessä lintu liitää – pilviä tuuli tuo
kera kaipausten – kiitosten siivin
siirrymme Jumalan luo.
On vain hiljaisuutta ja sanaton suru.
Tilaa adressi tällä muistolauseellaMemoria sovellus
Memoria sovellus
Suunnittele hautajaiset
Aloita hautajaisten suunnittelu sovelluksessa, kun sinulle sopii. Saat heti alustavan hinta-arvion ja suunnitelman hautajaisjärjestelyistä. Paikallinen Memoria-perheyritys ottaa sinuun pian yhteyttä ja käy suunnitelman läpi kanssasi. Hyväksyttyäsi tarjouksen huolehdimme hautajaisjärjestelyistä kuten sinä haluat.
Hautajaisten suunnittelu
Voit suunnitella ja tilata hautajaiset etänä nettisivuillamme suunnittelusovelluksessa tai aloittaa suunnittelun yhdessä kanssamme.
Lue lisää
Arkut ja hautaaminen
Hoidamme pieteetillä kaikki hautaamiseen ja hautajaisiin liittyvät järjestelyt. Saat meiltä mm. kuljetukset, arkut, uurnat, kukat ja adressit.
Vainajan muistotilaisuus
Autamme sinua järjestämään muistojuhlan, jossa eletty elämä on läsnä sellaisena kuin toivot – yhdessä paikkakuntasi parhaiden toimijoiden kanssa.
Lue lisää
Perunkirjoitus ja jäämistöoikeus
Teemme perunkirjoitukset oikein, määrämuotoisena ja ajallaan laadittuina sekä neuvomme ja autamme kuolinpesän asioiden hoidossa.
Lue lisää
Hautakivi ja haudan somistus
Meiltä hankit hautakivien lisäksi hautalyhdyt, muistoesineet ja kukat, joilla somistat haudan persoonalliseksi. Kunnostamme myös vanhat hautakivet.
Lue lisää
Näin minä haluan -vihko
Hautajaisista on usein vaikea puhua ennakkoon läheisten kanssa. Näin minä haluan -vihkoon voit kirjata toiveesi omien hautajaistesi järjestelyiksi.
Lue lisääVainajan profiilin poistaminen verkkopalveluista
Tänä päivänä sosiaalista mediaa ja erilaisia nettitilejä käyttää valtaosa väestöstä, ikään..
Hautajaisten kustannukset
Jokainen hautaustilaisuus on yksilöllinen ja kustannukset riippuvat monista eri valinnoist..
Sotilashautajaiset
Sotilaallisin kunnianosoituksin voidaan järjestää hautajaiset palveluksessa kuolleelle sot..
Suruliputus
Mikäli kuolinpäivänä halutaan liputtaa, on suruliputuksesta sovittava liputuksesta vastaav..
Hautamuistomerkit
Suomessa perinteinen hautamuistomerkki on kivi. Kivi on lähes ikuinen materiaali. Kivi edu..
Kukat ja koristelu hautajaisissa
Siunaus- ja saattotilaisuudessa arkun päällä on arkunkoriste jonka hautaustoimisto toimitt..
Hautajaismusiikki
Hautajaisissa soitettava ja laulettava musiikki tuo lohtua ja antaa toivoa saattoväelle. J..
Muistotilaisuus
Siunaus- tai saattotilaisuuden jälkeen vainajan läheiset kokontuvat muistotilaisuuteen...
Kuljetukset ja vainajan saattaminen
Hoidamme kaikki vainajan kuljetukset ammattitaidolla ja pieteetillä. ..
Kirkkoon kuulumattoman hautaus
Myös seurakuntaan kuulumaton vainaja voidaan tapauskohtaisesti siunata hautaan kristillisi..
Hautausvaihtoehdot
Arkkuhautaus tai maahautaus tarkoittaa arkun hautaamista maahan. Hautapaikka voi olla uusi..
Mitä tehdä kuoleman jälkeen
Hautausjärjestelyt voi aloittaa välittömästi kuolemantapauksen jälkeen, hautauslupaa tai k..
Lapset hautajaisissa
Lapsen osallistuminen hautajaisiin on sitä tärkeämpää mitä läheisempi vainaja on hänelle o..
Ohjeita saattoväelle
Hautajaiset voivat olla nykyisin hyvinkin persoonalliset ja ne suunnitellaan aina omaisten..
Ohjeita kantajille
Arkun kantajana toimiminen hautajaisissa on arvokas tehtävä, joka saattaa kuitenkin tuntua..
Miten toimia suruadressin kanssa?
Suruadressi on perinteinen tapa ilmaista osanottoa ja myötätuntoa surevalla perheelle. Se ..
Milloin on sopivaa lähettää adressi?
Adressi on perinteinen tapa osoittaa osanottoa ja kunnioitusta surun kohdatessa. Se on kau..
Miten muistolause eroaa muistokirjoituksesta?
Mikä on muistolause? Muistolause on lyhyt ja koskettava teksti, joka ilmaisee surunvalitte..
Mitkä ovat muistolauseen yleisimmät aiheet?
Muistolauseiden merkitys ja tarkoitus Muistolauseet ovat merkityksellisiä säkeitä tai afor..
Mitkä ovat suosituimmat muistolauseet?
Mitä ovat muistolauseet? Muistolauseet ovat lyhyitä, koskettavia tekstejä, joita käytetään..
Pitääkö hautajaisiin viedä adressi?
Mikä on adressi ja sen merkitys hautajaisissa? Adressi on perinteinen tapa ilmaista osanot..
Onko muistolause vaihtoehto perinteiselle muistopuheelle?
Mikä on muistolause ja miten se eroaa muistopuheesta? Muistolause on lyhyt, usein runollin..
Voiko muistolause olla osa hautajaisohjelmaa?
Mitä muistolause tarkoittaa hautajaisissa? Muistolause on lyhyt ja koskettava teksti, joka..
Miten valita sopiva muistolause?
Miksi muistolause on tärkeä? Muistolause on merkittävä osa muistotilaisuutta, sillä se kun..
Mikä tekee Memorian suruadresseista ainutlaatuisia?
Memorian suruadressien materiaalit ja design Memoria tunnetaan korkealaatuisista suruadres..
Voinko lähettää adressin ulkomaille?
Miten lähettää adressi ulkomaille? Adressin lähettäminen ulkomaille voi tuntua monimutkais..
Voiko muistolause olla runo?
Mikä on muistolause ja miten se eroaa runosta Muistolauseet ja runot ovat kumpikin tapoja ..
Milloin adressi lähetetään hautajaisiin?
Mikä on adressin tarkoitus hautajaisissa? Adressi hautajaisiin on perinteinen tapa välittä..
Milloin annetaan adressi?
Adressi on perinteinen tapa ilmaista osanottoa ja myötätuntoa surun kohdatessa. Adressin a..
Adressit suomalaisella taiteella ja käsityöllä
Suomalaisen taiteen kauneus adresseissa Suomalainen taide on tunnettu sen ainutlaatuisesta..
Muistolauseet suomalaisesta luonnosta inspiroituneina
Luonnon inspiroimat muistot Suomalainen luonto on täynnä kauneutta ja rauhaa, joka inspiro..
Miten kirjoitetaan adressi?
Adressin kirjoittaminen on tärkeä tapa ilmaista osanottoa ja myötätuntoa surun hetkellä. A..
Voiko adressin lähettää hautajaisten jälkeen?
Adressin merkitys ja tarkoitus Adressin lähettäminen on perinteinen tapa ilmaista osanotto..
Ekologiset ja kauniit adressit hautajaisiin
Ekologiset materiaalit muistoadresseissa Ympäristöystävälliset hautajaiset ovat yhä suosit..
Adressit hautajaisiin Memorialta
Mikä on muistoadressi ja miksi se on tärkeä? Muistoadressi on perinteinen tapa ilmaista os..
Mikä on hautajaisadressi ja miksi se lähetetään?
Hautajaisadressi on perinteinen tapa ilmaista osanottoa ja kunnioitusta vainajaa ja hänen ..
Mitä tulee ottaa huomioon hautajaisadressia valitessa?
Hautajaisadressin valinta on tärkeä osa vainajan muiston kunnioittamista ja omaisten tukem..
Muistolauseiden merkitys hautajaisissa
Muistolauseiden historia hautajaisissa Muistolauseet ovat olleet osa hautajaisperinteitä j..
Kuinka valita sopiva muistolause?
Muistolauseen merkitys Muistolause on tärkeä osa jäähyväisiä, sillä se kuvastaa vainajan e..
Kuinka valita oikea adressi hautajaisiin?
Hautajaiset ovat tilaisuus, jossa kunnioitetaan vainajan muistoa ja tuetaan surevia omaisi..
Säkeitä lapsille ja nuorille
Säkeitä lapsille ja nuorille, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa,..
Luonto ja ikuisuus
Luonto ja ikuisuus aiheisia muistolauseita, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa..
Hengellisiä säkeitä
Hengelliset muistolauseet, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, ku..
Meri
Meriaiheiset muistolauseet, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, k..
Säkeitä vanhemmille
Muistolauseita vanhemmille, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, k..
Lyhyitä säkeitä
Lyhyitä muistolauseita, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, kuoli..
Kuinka ilmaista osanotto omaisille oikealla tavalla?
Mikä on oikea tapa ilmaista osanotto? Osanoton ilmaiseminen on tärkeä osa hautajaisetikett..
Kantajan rooli hautajaisissa: mitä tulee tietää?
Mikä on kantajan rooli hautajaisissa? Kantajan rooli hautajaisissa on merkittävä ja se sym..
Perunkirjoituksen dokumenttien arkistointi: Kuinka kauan niitä tulee säilyttää?
Mitä perunkirjoitus tarkoittaa? Perunkirjoitus on oikeudellinen prosessi, jossa vainajan o..
Miten käsitellä lapsen surua hautajaisten jälkeen?
Miten tunnistaa lapsen suru hautajaisten jälkeen? Lapsen suru hautajaisten jälkeen voi ilm..
Perunkirjoitus ja kansainvälinen perintö: Miten toimia, jos omaisuus sijaitsee ulkomailla?
Perunkirjoituksen aloittaminen ulkomailla olevan omaisuuden kanssa Kun edessä on perunkirj..
Voiko lapsi osallistua vainajan katsomiseen?
Mikä on vainajan katsominen? Vainajan katsominen on perinne, joka on osana monia hautajais..
Mitä tapahtuu hautakiven tilauksen jälkeen?
Hautakiven valmistusprosessi Kun hautakivi tilaus on tehty, alkaa huolellinen ja tarkka ha..
Miten järjestää muistotilaisuus? Vinkit ja ohjeet
Muistotilaisuuden suunnittelu: Mistä aloittaa? Muistotilaisuuden suunnittelu voi tuntua va..
Miten vanha hautakivi palautetaan entiseen loistoonsa?
Miten aloittaa hautakiven puhdistus? Hautakiven puhdistuksen aloittaminen vaatii huolellis..
Miksi lapselle on tärkeää osallistua hautajaisiin?
Lapsen osallistuminen hautajaisiin voi olla merkittävä osa hänen suruprosessiaan ja tuntei..
Hautakivien symboliikka: Mitä eri kaiverrukset ja kuviot tarkoittavat?
Mitä hautakivien symbolit tarkoittavat? Hautakivien symboliikka kantaa mukanaan syvää merk..
Mitkä ovat lapselle sopivat hautajaisvaatteet?
Lapsen hautajaisvaatteiden valinta on merkityksellinen osa tilaisuuden valmisteluja. Pukeu..
Mitä arkun kantajan tulee tietää ennen hautajaisia?
Mitä arkun kantajan tulee tietää ennen hautajaisia? Arkun kantajan rooli hautajaisissa on ..
Mitä tapahtuu siunaustilaisuudessa?
Mitä siunaustilaisuudessa tapahtuu? Siunaustilaisuus on merkittävä osa hautajaisia, jossa ..
Voiko nainen toimia arkun kantajana hautajaisissa?
Mitä perinteet sanovat arkun kantamisesta? Arkun kantamiseen liittyy monenlaisia perinteit..
Perunkirjoitus ja lesken asema: Miten lesken oikeudet huomioidaan?
Lesken asema perunkirjoituksessa Lesken asema perunkirjoituksessa on keskeinen kysymys, ku..
Maksaako perunkirjoitus jotain?
Mitä perunkirjoitus maksaa? Perunkirjoitus on tärkeä osa perinnönjakoa, ja sen kustannukse..
Hautajaiskukat: mikä on sopivaa ja mitä välttää?
Kukkien merkitys hautajaisissa Hautajaiset ovat merkittävä hetki, jolloin muistamme ja kun..
Miten valmistautua kantajan rooliin hautajaisissa?
Mitä kantajan rooliin kuuluu Kantajana hautajaisissa tehtäväsi on osoittaa kunnioitusta va..
Kuolinpesän velat ja perunkirjoitus: Mitä tapahtuu, jos pesä on velkainen?
Mitä tapahtuu, jos kuolinpesä on velkainen? Kun kuolinpesän velat ylittävät varat, tilanne..
Miten arkun kantaminen hoidetaan eri kulttuureissa?
Miten arkun kantaminen hoidetaan eri kulttuureissa? Arkun kantaminen on tärkeä osa hautaja..
Perunkirjoituksen kustannukset
Mitä ovat perunkirjoituksen kustannukset? Perunkirjoituksen kustannukset voivat vaihdella ..
Mitä tehdä, jos lapsi kysyy vaikeita kysymyksiä hautajaisista?
Miten vastata lapsen kysymyksiin hautajaisista Kun lapsi kysyy hautajaisista, on tärkeää t..
Hautakivien säänkestävyys: Miten eri materiaalit reagoivat Suomen ilmastossa?
Miten graniitti kestää Suomen sääolosuhteet Graniitti on yksi suosituimmista hautakivimate..
Mitä huomioida pukeutumisessa hautajaisiin mentäessä?
Miten valita oikeanlainen pukeutuminen hautajaisiin? Hautajaisiin pukeutuminen on tärkeä o..
Hautakivien historia Suomessa: Miten perinteet ovat muuttuneet?
Hautakivien alkuperä ja kehitys Suomessa Hautakivet ovat olleet olennainen osa suomalaista..
Miten käyttäytyä hautajaisissa etikettien mukaan?
Hautajaiset ovat tilaisuus, jossa kunnioitetaan vainajaa ja tuetaan omaisia surun keskellä..
Kuka voi tehdä perunkirjoituksen?
Perunkirjoitus on tärkeä oikeudellinen toimenpide, joka suoritetaan vainajan kuoleman jälk..
Mitä asiakirjoja tarvitaan perunkirjoitukseen?
Perunkirjoitus on tärkeä oikeudellinen toimenpide, joka suoritetaan vainajan kuoleman jälk..
Mitä tehdä, jos hautakivi vaurioituu?
Hautakivi on tärkeä muistomerkki, joka kunnioittaa vainajan muistoa ja tarjoaa omaisille p..
Hautakivet ja hautalyhdyt Memoriasta
Hautakivien merkitys ja valinta Hautakivet ovat merkittävä osa hautauskulttuuria Suomessa...
Hautajaisetiketti: Kuinka kunnioittaa vainajaa oikein
Hautajaispukeutuminen Hautajaispukeutuminen on tärkeä osa hautajaisetikettiä, ja sen avull..
Kuinka monta kantajaa tarvitaan arkun kantamiseen?
Kuinka monta kantajaa tarvitaan arkun kantamiseen? Yleisesti ottaen arkun kantamiseen tarv..
Vinkkejä arkun kantajille: Mitä ottaa huomioon?
Arkun kantaminen on kunniatehtävä, joka vaatii huolellista valmistautumista ja tarkkaavais..
Kuinka kauan perunkirjoitus kestää?
Perunkirjoitus on tärkeä ja välttämätön prosessi, joka seuraa läheisen kuolemaa. Se on vai..
Perunkirjoituksen asiakirjat kuntoon ajoissa Memorian avulla
Mikä on perunkirjoitus ja miksi se on tärkeää? Perunkirjoitus on lakisääteinen toimenpide,..
Miten pukeutua hautajaisiin etiketin mukaisesti?
Tässä artikkelissa käymme läpi perusperiaatteet, vuodenajan mukaisen pukeutumisen, tilaisu..
Miten pukeutua arkun kantajana hautajaisissa?
Hautajaiset ovat tilaisuus, jossa kunnioitetaan vainajan muistoa ja tuetaan surevia omaisi..
Kuka voi toimia arkun kantajana?
Arkun kantaminen on yksi hautajaisten merkittävimmistä ja kunnioittavimmista tehtävistä. K..
Saako hautajaisissa ottaa valokuvia?
Hautajaiset ovat herkkä ja henkilökohtainen tilaisuus, jossa muistellaan vainajaa ja jaeta..
Hautakivien kaiverrus ja kultaus
Prosessi hautakiven kaiverruksessa Hautakivien kaiverrus on tarkkuutta ja huolellisuutta v..
Voiko hautakiven puhdistuksen tehdä itse?
Hautakiven puhdistus on tärkeä osa hautakiven hoitoa, ja monet miettivät, voiko sen tehdä ..
Mitä materiaaleja hautakivissä käytetään?
Hautakivet ovat tärkeä osa hautausmaiden maisemaa ja ne toimivat muistomerkkeinä vainajill..
Mitä tehdä, jos perunkirjoitus viivästyy?
Mitä tehdä, jos perunkirjoitus viivästyy? Tämä kysymys saattaa herättää huolta ja epävarmu..
Mitä tuoda hautajaisiin?
Tässä artikkelissa käsittelemme sopivia tuomisia muistotilaisuuteen, kukkien merkitystä ha..
Milloin on sopivaa lähettää surunvalittelut?
Surunvalittelut ovat tärkeä tapa osoittaa myötätuntoa ja tukea läheisille, jotka ovat mene..
Memoria adressit: Yksilölliset taideteokset surun hetkiin
Yksilölliset adressi-kortit surun keskellä Surun hetkellä on tärkeää löytää tapoja kunnioi..
Adressit hautajaisiin: Suomalainen käsityö lämmittää surun keskellä
Suomalainen käsityö ja sen merkitys hautajaisissa Suomalainen käsityö on aina ollut tärkeä..
Mikä on hautajaisadressin tarkoitus?
Hautajaisadressi on perinteinen tapa ilmaista osanottoa ja kunnioitusta vainajaa ja hänen ..
Adressit hautajaisiin: Ekologisesti kestävät suruadressit
Ekologisten suruadressien merkitys Surun hetkellä on tärkeää kunnioittaa vainajan muistoa ..
Memorian ainutlaatuiset suruadressit
Suruadressien merkitys surun keskellä Suruadressit ovat olennainen osa suomalaista surukul..
Hautajaiset yksilöllisesti ja kunnioittavasti
Yksilölliset hautajaisjärjestelyt Jokainen elämä on ainutlaatuinen, ja siksi myös hautajai..
Hautakiven valintaopas Memorialta
Hautakiven merkitys ja valinnan tärkeys Hautakivi on merkittävä osa hautajaisia, sillä se ..
Miten luoda adressi hautajaisiin?
Hautajaiset ovat tilaisuus, jossa kunnioitetaan ja muistellaan edesmennyttä läheistä. Adre..
Muistolauseet: Henkilökohtaisen jäähyväisen merkitys
Muistolauseiden voima ja vaikutus sureville Muistolauseet ovat merkittävä osa hautajaisia ..
Lapsen osallistuminen hautajaisiin
Lasten rooli surun käsittelyssä Kun perhe kohtaa menetyksen, on tärkeää huomioida myös las..
Muistolauseet hautajaiskukissa: Kunnioituksen ele
Muistolauseiden merkitys hautajaiskukissa Hautajaiskukat ovat olennainen osa jäähyväistila..
Kuinka kauan hautakiven valmistus yleensä kestää?
Hautakiven suunnittelun vaiheet Hautakiven valmistusprosessi alkaa aina suunnittelusta. Tä..
Hautajaisetiketti kantajille
Hautajaiset ovat tilaisuus, jossa kunnioitetaan ja muistellaan vainajaa. Kantajilla on eri..
Mikä on hautakiven keskimääräinen hinta Suomessa?
Hautakiven hinta Suomessa Hautakiven hinta Suomessa voi vaihdella suuresti riippuen useist..
Hautakivien hoito ja ylläpito
Hautakivien puhdistus ja huolto Hautakivet ovat merkittävä osa hautapaikkaa ja niiden kunn..
Lapsen huomioiminen hautajaisissa
Lasten rooli surun keskellä Kun perhe kohtaa menetyksen, on tärkeää huomioida myös lapset...
Hautakiven kunnostus ja kaiverrukset
Hautakiven merkitys ja valinta Hautakivi on tärkeä osa vainajan muistoa ja se toimii hilje..
Mitä perunkirjoitus tarkoittaa?
Perunkirjoitus on tärkeä oikeudellinen toimenpide, joka suoritetaan vainajan kuoleman jälk..
Miten perunkirjoitus tehdään oikein?
Perunkirjoitus on tärkeä ja lakisääteinen toimenpide, joka tulee suorittaa vainajan kuolem..
Perunkirjoituksen tärkeät asiakirjat ja niiden hankinta
Perukirjan merkitys ja sisältö Perukirja on keskeinen asiakirja perunkirjoituksessa, sillä..
Mikä on adressi ja miten se toimii?
Adressin määritelmä Adressi on perinteinen tapa ilmaista osanottoa ja myötätuntoa surun ko..
Arkun kantajien rooli ja tehtävä hautajaisissa
Mikä on arkun kantajien rooli? Arkun kantajat ovat hautajaisissa tärkeässä roolissa, sillä..
Hautajaisetiketti: Ohjeet arkun kantajille
Hautajaiset ovat tilaisuus, jossa kunnioitetaan ja muistellaan vainajaa. Yksi tärkeimmistä..
Miten valita sopiva muistolause läheisen poismenon muistoksi?
Läheisen poismeno on aina raskas kokemus, ja muistolauseen valinta voi tuntua vaikealta te..
Mitä tulee ottaa huomioon muistolauseissa?
Muistolauseet ovat tärkeä osa vainajan muistelua ja kunnioittamista. Ne voivat tuoda lohtu..
Muistolauseet hautajaisissa: Perinteet ja nykypäivä
Muistolauseiden merkitys hautajaisissa Muistolauseet ovat olennainen osa hautajaisia, ja n..
Kuinka luoda koskettava muistolause läheiselle?
Kun läheinen menehtyy, muistolause voi olla kaunis tapa kunnioittaa hänen elämäänsä ja jät..
Mikä adressi on?
Adressi on tärkeä osa suomalaista surukulttuuria. Se on tapa ilmaista osanottoa ja myötätu..
Kaunis hautakivi muistona läheiselle
Hautakiven merkitys ja valinta Hautakivi on perinteinen ja arvokas tapa kunnioittaa vainaj..
Hautakiven valinta ja merkitys
Hautakiven merkitys ja symboliikka Hautakivi on perinteinen ja arvokas tapa kunnioittaa va..
Hautakiven valinta läheiselle
Hautakiven merkitys ja valinnan tärkeys Hautakivi on merkittävä osa hautajaisjärjestelyjä,..
Memoria: Apua perunkirjoituksen asiapapereiden hankkimisessa
Mitä perunkirjoitus tarkoittaa? Perunkirjoitus on lakisääteinen toimenpide, jossa selvitet..
Perunkirjoitus sujuvasti Memorian avulla
Mitä perunkirjoitus tarkoittaa? Perunkirjoitus on lakisääteinen toimenpide, jossa selvitet..
Perunkirjoituksen dokumentit viranomaisilta
Perunkirjoituksen merkitys ja sen järjestäminen Perunkirjoitus on tärkeä oikeudellinen toi..
Vinkkejä adressin lukemiseen
Mikä on adressi? Adressi on perinteinen tapa ilmaista osanottoa ja myötätuntoa surun kohda..
Memoria adressit: Perheyritysten kunnioittavat suruadressit
Perheyritysten merkitys suruadressien valinnassa Perheyritykset ovat olleet suomalaisen ha..
Mitä huomioida hautajaisadressissa?
Adressin valinta Adressin valinta on tärkeä osa hautajaisjärjestelyjä. Se on tapa osoittaa..
Arvokkaat hautajaiset yhteistyössä Memorian kanssa
Yksilölliset hautajaisjärjestelyt Kun suru kohtaa, on tärkeää, että hautajaiset heijastava..
Ohjeita saattoväelle hautajaisiin
Saapuminen ja pukeutuminen Hautajaisiin on suositeltavaa saapua paikalle hyvissä ajoin enn..
Asiantuntijana Memoria: Hautajaisetiketti
Hautajaisetiketin merkitys Hautajaiset ovat tilaisuus, jossa kunnioitetaan vainajan muisto..
Memoria: Hautajaisetiketti ja hautajaisvaatteet
Hautajaisetiketti: Kunnioituksen ja yhteisöllisyyden ilmentymä Hautajaisissa kunnioitetaan..
Perunkirjoitus ja perinnönjako
Perunkirjoitus ja perinnönjako ovat tärkeitä vaiheita vainajan omaisuuden selvittämisessä ..
Adressi hautajaisiin – ohjeet ja vinkit
Adressi hautajaisiin on kaunis tapa ilmaista osanottoa ja kunnioitusta vainajaa kohtaan. S..
Perunkirjoitukset helposti Memorian tuella
Mitä perunkirjoitus tarkoittaa? Perunkirjoitus on lakisääteinen toimenpide, jossa selvitet..
Perunkirjoitukseen tarvittavat paperit ja niiden toimittaminen
Perunkirjoituksen merkitys ja valmistelu Perunkirjoitus on tärkeä oikeudellinen toimenpide..
Perunkirjoitus: Kuka voi toimia pesänjakajana?
Perunkirjoitus on tärkeä osa perinnönjakoa, ja sen tarkoituksena on selvittää vainajan var..
Hautakivien somistus ja koristelu
Hautakivien merkitys ja valinta Hautakivi on tärkeä osa hautapaikkaa, sillä se toimii muis..
Mitä materiaaleja käytetään hautakivien valmistuksessa?
Hautakivi on tärkeä osa vainajan muiston kunnioittamista ja hautapaikan merkitsemistä. Hau..
Muistolauseet saattoväelle: Tavat ja ohjeet
Muistolauseiden merkitys hautajaisissa Muistolauseet tarjoavat lohtua ja kunnioitusta vain..
Millaisia muistolauseita voi käyttää muistokirjoituksessa?
Muistokirjoitus on tärkeä osa vainajan muiston kunnioittamista ja läheisten lohduttamista...
Memoria hautaustoimistot: Yli 50 suomalaista perhehautaustoimistoa palveluksessasi
Kun läheinen poistuu keskuudestamme Kun kohtaat elämässä hetken, jolloin menetät läheisen,..
Memoria Adressit – Suomalainen suruadressikauppa
Läheisen menettäminen ja suruadressin merkitys Kun menetämme läheisen, suru ja kaipaus täy..
Arkunkantaja hautajaisissa
Kunnioituksen osoitus viimeisellä matkalla Kun läheisemme on poistunut keskuudestamme, hau..
Ohjeita saattoväelle hautajaisiin
Käytännön vinkkejä hautajaisvieraille Hautajaiset ovat arvokas tilaisuus, jossa läheisemme..
Mitä tulee ottaa huomioon hautajaisetiketissä?
Pukeutuminen hautajaisiin Kun osallistut hautajaisiin, pukeutumisella osoitat kunnioitusta..
Kuinka luoda adressi hautajaisiin?
Kun menetämme läheisen, haluamme kunnioittaa hänen muistoaan arvokkaasti. Adressi on perin..
Memoria Adressit: Kunnioitus ja osanotto
Elämän ja kuoleman kunnioitus Kun elämänkaari saavuttaa päätepisteensä, kohtaamme hetkiä, ..
Mikä on adressi ja miten se toimii?
Adressin merkitys ja käyttötarkoitus Adressi on perinteinen tapa kunnioittaa vainajan muis..
Hautaussanasto
Sanasto Ainaishauta, A-hauta Hauta, joka on lunastettu määräämättömäksi ajaksi. Arkkuhauta..
Hautauskulttuuri Suomessa
Hautauskulttuuri on kehittynyt ja kehittyy jatkuvasti ihmisten uskomusten ja uskonnon muka..
Hautajaisten usein kysytyt kysymykset
Ensisijaisesti hautauskulut maksetaan aina vainajan varoista. Vainajan varoista maksetaan ..
Hautajaisten ennakkosuunnittelu
”Näin Minä Haluan”- mitä omaisten tulisi tietää hautausjärjestelyistäni - Korvaamaton apu ..
Kuka hoitaa hautausjärjestelyt
Jollei vainaja ole eläessään nimenomaisesti toivonut tietyn henkilön huolehtivan hautausjä..
Ohjeet hautajaisten järjestämiseen
Oppaasta löydät ohjeita ja hyviä käytäntöjä hautajaisten järjestäjälle suunnittelusta peru..
Ladataan..
Haku tuotti osumaa
Haku ei tuottanut yhtään osumaa