Luonto ja ikuisuus

Minun on uskottava, että yhä olet olemassa.
Jossakin.
Että yhä katselet minua.
Joskus.
Että yhä rakastat minua.
Jotenkin.
Minun on uskottava, että kaikella on tarkoitus.
Jonkinlainen.
Että hyväksyn lähtösi.
Kuitenkin.

Onnella on sata laulua.
Auringosta ja kesästä ja hopeisesta purosta,
jonka varrella loistivat kultaiset rentukat.
Sata laulua hiljaisesta illasta,
puiden varjoista maaliskuun hangella ja
lempeästä tähdestä koivun luona.
Ja jos aurinko ja tähdet sammuvat
ja tulee talvi ja kuolema,
silloinkin onnella on sata laulua
– kaikesta siitä, mikä oli.
(H. Lappalainen)

Muistelemalla, ei kyynelillä, tulee kunnioittaa sitä,
joka on mennyt pois
(Krystostomus)

Pyhä kallis on lahja kiintyä niin,
kuin kiinnymme täällä rakkaimpiin.
Pyhä liiaksi, jotta sen pitää vois,
ja tuskatta kerran antaa pois.

Surun rannalle luo muistot valoaan.
Ei koskaan muistosi valoisa jää meiltä unholaan.

Kun päivämme on laskettu,
ei siihen auta usko eikä toivo.
Tehtäväksemme jää vain silittää kättä
ja laskea irti.

Astu junastasi rauhan asemalle,
anna matkatavaroiden mennä.
Kuuntele kuinka kiskot hiljenevät
ja tähdet alkavat laulaa.

Sun rauhas yksin pysyy, kun kaikki katoaa.
Ken sitä lahjaa kysyy, ikuisen aarteen saa.

Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti.
Ei se ijäks’ sammu, ken elämästä lähti.
Nuku tähti helmassa päivän.
(Eino Leino)

Onnellinen hän, joka päänsä painaa iankaikkisen Isän syliin.
(A.Kivi)

Nyt olet päässyt lepohon, niin syvä, hyvä unes on
kuin kukan kankahalla on valkolumen alla.
(J.L. Runeberg)

Lempeitä tuulia niiden isojen siipien alla, jotka sinua nyt kantavat.

Soitteli tuuli jo kauan meille
surun viestiä hiljalleen, katseli aikaa elämän Herra,
kutsui pois sairaan ja väsyneen.

Tuolla taivaan asunnoissa, autuaissa Jumalan,
itku on ja murhe poissa, siell’ on ilo ainainen.

Hiljeni askel, sydän uupui.
Herramme näki ja luokseen kutsui.

Jääkää hyvästi ystäväni, hymyilen ja sanon näkemiin.
Ei, älkää vuodattako kyyneleitä.
En tarvitse niitä, tarvitsen hymyänne.
Jos olette suruissanne, ajatelkaa minua,
siitä minä pidän. Sillä, jos olet niiden sydämessä,
joita rakastat, et koskaan kuole.
(R. Tagore)

Päivänä kauniin kesäisen hiljeni sydän kultainen.
Lähtösi vaikea kestää on surumme suuri ja sanaton.
Lohtuna muistot rakkaat.

Vaikene sydän, kuuntele hiljaa,
on kuolema niittänyt kalleinta viljaa.

Siellä missä nyt oot kukkii kaunein maa.
Siellä tuuli lempein puhaltaa.

Siell’ kukkia täynnä on maa,
sydän väsynyt levätä saa.
Kevyt kulkea on, ei ahdista siellä
ei tuskia tunneta taivaan tiellä.

Kun aamu saapui, niin matka päättyi
ja uneen uuvutti väsyneen.
Ei tunnu tuska, ei vaiva mainen,
on rauha sydämessä nukkuneen.

Itkien muistele.
Hymyilen muistele.
Kiittäen muistele.
Luottaen valoon, tulevaisuuteen.

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajalle ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
(Vuokko Laatio)

Hän jätti tuuleen kuiskauksensa,
hymynsä auringon lämpöön ja
tähtiin silmiensä ystävällisen tuikkeen.

On tiedossa yksin korkeimman, miten pitkä on tie vaeltajan.

Hiljaa tarttui käsi Herran käteen väsyneen,
hiljaa siirtyi sielu lepoon iäiseen.

Hiljaa, hiljaa kuljen tietä ikiuneen.
Silmäni mä suljen, aika levon on.

Taivaan Isä rakkahin, lepo lempeä hänelle anna,
käsivarsin hellin ja turvallisin ikirauhaan luoksesi kanna.

Vaan ylitse kaikkien kyynelten
tuhat muistoa meitä lohduttaa.
Ne tallessa päivien menneiden,
tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa.

Pois aurinko painui, lankesi ilta,
jäi taivaan rannalle säihkyvä silta,
mut kaukaa korven tummuvan yöstä
soi laulu ihmisen työstä.
(E. Leino)

Kun iäisyyden kutsu soi, ei ihmisvoima mitään voi.
On lähdön hetki salainen, vain Luoja yksin tietää sen.

Sadepilvet lipuu taivaallemme,
suru peittää laulun sydäntemme.

Ei häntä, jolta tähdet radan saa,
voi ihmisajatukset taivuttaa.

Soi temppelin kellot hiljaa.
Elon Herra on niittänyt viljaa,
surun tuonut on tullessaan.

Muisto kaunis voimaa antaa,
surun raskaan hiljaa kantaa.

Täällä on kuin kukkasella aika lyhyt meillä,
siellä ilo loppumaton niin kuin enkeleillä.

En ole poissa, vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun
ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.
(Vuokko Laatio)

Niin lyhyt on askel ajasta ikuisuuteen,
niin kapea raja välillä taivaan ja maan.

Sinä odotit kevättä, kesää uutta,
sen valoa, lämpöä, suloisuutta.
Sait kauneimman, ihanan uuden maan.
Jäimme sinua kyynelin kaipaamaan.

On ajaton avaruus,
arjesta irronnut ikuisuus,
on rauha, hiljaisuus.

Rakas ystävä ei koskaan kuole.
Hän elää ajatuksissamme,
sydämissämme, muistoissamme.

Sydämessä soi laulu hiljainen ja sanaton.
Metsä hiljaa huminoi, kiire poissa on.

Me kutsumme häntä,
mutta hän ei käänny enää.
Hän on matkalla lapsuutensa metsiin,
sinisen kukan ja kultaisen kevään maahan.
Siellä laulavat toisenlaiset linnut.

Unen purppurasiltaa pitkin tule,
kun kaipuu on lohduton.
Pidä kädestä kiinni silloin,
kun minun vaikeinta on.
Ja luokses kun tulen – milloin?
Ole minua vastassa silloin.

Vaikka tiemme erkani päällä maan,
jäi minulle muistojen silta.
Sillä sillalla kanssasi olla saan
joka ainoa päivä ja ilta.

Aika liitetty on aikaan uuteen,
hän lähti hiljaa kauas, ikuisuuteen.

Kaikk’ on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk’ on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin,
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
(E. Leino)

Aurinko laskee, jo pitenee varjot,
aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin..
(K. Rydman)

Säveltä hiljaisuuden sanat ei häiritä saa.
Kirkkaus ikuisuuden ihmistä koskettaa.
(H. Aaltonen)

Elo mainen kun iltaan raukes,
oli tyyntä ja rauhaisaa niin.
Joku portti vain hiljaa aukes,
ja se iäks suljettiin.

Jokaisessa poisnukkuneessa ystävässä
me kadotamme osan itsestämme,
usein juuri parhaan osan.

Satakieli sanoi, että tarvitsee vain
laulaa kaikilla kielillä onnea,
vähän surua ja taas siirtyä iloon.
Satakieli sanoi, että yö on juuri päiväksi vaihtumassa,
ja että tärkeintä on välittää ja lensi lähemmäksi.

Ei mikään voi kuolla, ei kukat, ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee
ja kukat jää taakse
muualla tuuli soi.
(A. Meriluoto)

Näin aukeaa portti viimeinen
valoon ja lauluun lintujen.

Jokainen päivä on yhtä lähellä ikuisuutta.

Lepää rauhassa, tuulen kehdossa,
tuoksussa kesäisen maan.

Me olemme niin kuin uni , ja niin kuin ruoho maan,
joka aamulla puhkeaa kukkaan ja ehtoolla leikataan.
(M. Waltari)

Soi holvistossa sävel hiljainen,
on matka päättynyt, on aika jäähyväisten.

Mitä jättäisin perinnöksi, kun lähden?
Kevääseen kukat, kesään kukkuvan käen,
syksyyn värikkäät lehdet.
(Ryokan)

Ei ole varjoa kenenkään saapuvan yllä.
On vain aamu. On vain perille pääsy.
(A-M. Raittila)

Päivä kaunein sammuva on
kukka kuolee korvaamaton,
kun päättyy tää, muisto vain jää.
Kun sä lähdit tänään pois
huomiseen ei uskoa vois
kun päättyy tää, vain muisto jää.

Hän, jota rakastin on poissa,
vaan lämpönsä hän jätti sydämeen.
Näen hahmon heijastuvan ikkunoissa
ja yhä kuulen äänen vaienneen.
Hän, jota rakastin käy yli sillan
ja aina saapuessa uuden illan,
käyn hänen kanssaan halki pimeän.
Hän, jota rakastin ei ole toista.
Sain kerran lahjan kaikkien suurimman,
en avaruuksista, en maailmoista
voi löytää toista, häntä rakastan.

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.

Kanervain lempeä katse ja hohto sammaleen.
Minä metsässä kulkien hiljaa pientä polkua teen.
En tiedä määränpäästä, kun yksin vaellan.
Syyspilvistä hopeasateen vain kuulen solisevan,
ja on kuin paluutietä ei enää olisikaan,
kun vihreän sammalen myötä minä kävisin nukkumaan.
Ja saapuisi siintävä pilvi ja minut poimisi pois
ja enkelten valtava laulu avaruuksien halki sois.
(A. Kivimaa)

Tuuli puhuu enää kuiskaten,
sillä aurinko on jo mennyt nukkumaan.
Pilvivuoteelle sekaan untuvien, kultaisen taivaanrannan taa.
Kaikki on niin kaunista, pehmeää ja rauhallista.
Yön syli on turvallinen, suojaansa tuhlailee.
Hyvää yötä maailma, aamulla aurinko nousee taas.
(Pelle Miljoona)

Makeasti oravainen
makaa sammalhuoneessansa.
Sinnepä ei hallin hammas
eikä metsämiehen ansa
ehtineet milloinkaan.
(A. Kivi)

Jätit meille muiston valoisan,
niin kauniin, rakkaan ja syvän.

Sun rauhas yksin pysyy, kun kaikki katoaa.
Ken sitä lahjaa kysyy, ikuisen aarteen saa.

Kiitos kun olit totta hetken,
nyt mun täytyy tästä jatkaa.
Vierelläni teet loppuretken
vaikka se ois kuvitelmaa.
Kun taivaan tähdet tuikkii
luokseni lentää saat
jokaisen illan myötä
unessa tavataan.

Täällä Pohjantähden alla,
korkeimmalla kukkulalla
katson kauas kaukaisuuteen,
tulet uniin uudestaan.
Täällä Pohjantähden alla
taivas täyttyy purppuralla
siitä suojakseni peiton
minä itselleni teen.
Ja alla Pohjantähden
minä tulen, minä lähden
ja vain Pohjantähden nähden
itken vuokses kyyneleen.

Valkeni aamu kesäinen
tuoden viestin surullisen.
Ei auttanut toive ihmisen,
vaan saapui uni ikuinen.

Sinessä lintu liitää – pilviä tuuli tuo
kera kaipausten – kiitosten siivin
siirrymme Jumalan luo.

On vain hiljaisuutta ja sanaton suru.